|
Tänä vuonna münsteriharrastajat
kokoontuivat koulutuspäiville Hämeenlinnaan. Tapahtuman
keskuspaikkana oli Aulangon Lomakylä, joka soveltuikin
erinomaisesti koiraväen tapaamiseen ja jonne juuri ja juuri
mahduimme. Viikonlopun tapahtumiin osallistui kaikkiaan 46
koiraa, joista tosin jokunen oli mukana osan ajasta tai vain
kokeessa. Isomünsterinseisojia paikalla oli 18, joka on
melko huikea otanta koko Suomen kannasta. Kaksijalkaisia
tapahtumiin osallistuneita oli kaikkiaan lähes 70.
Tapahtumana syksyn Münsterinpäivät alkaa olla
jo sen verran mittava, ettei sopivia
järjestämispaikkoja enää ihan helposti
löydy. Münsteripäivätoimikunta, Mikko Regina,
Jussi Pakari ja Jari Mustaparta tekivätkin ison työn jo
pelkästään tarvittavien maastojen hankinnassa
kolmen eri metsästysseuran alueilta.
|

Isoja
|
Myös kouluttajien hankkiminen aiheutti muutaman harmaan
hiuksen, kun jo puoli vuotta sitten sovittuina olleista
henkilöistä kolme joutuikin perumaan tulonsa, ja juuri
viimeisellä viikolla ennen Münsteripäiviä.
Tästäkin sitten selvittiin ja ryhmien
vetäjinä toimivat ylituomarit Kauko Saarni ja Vesa
Nummi, omasta porukasta Marko Paukkeri ja Jari Mustaparta,
bretoniväkeä Taru Kokkonen ja Reijo Koivula,
pkss-kasvattaja Jussi Suomaa ja Jyväskylän alueella
vaikuttava kouluttaja Timo Vakkeri.

Asti, Marika ja Saarni
|
Perjantaipäivä käytettiin noutokoulutukseen.
Tarkoituksena oli näyttää koiran ohjaajalle,
millainen suoritus koiralta vaaditaan vesityökokeessa ja
miten sitä koiran kanssa harjoitellaan, siis sitten kotona.
Yhdessä päivässä ja noin suuressa porukassa
ei kenenkään koiraa voi valmiiksi kouluttaa. Maalta
noutoa sai kokeilla fasaanien lisäksi myös lokilla,
variksella ja supilla. Tässä ryhmässä
näkyi, että kaikkien koirien kanssa noutoa oli jo
treenattu, mutta luovutuksen kanssa monilla on vielä
tekemistä. Eikä supia nikottelematta suostunut tuomaan
kuin Heikkisen Maurin Adar, jonka myöhemmin saatiinkin
todeta tuovan isännälle ihan mitä vaan
pyydetään, grillimakkarankin. Vakkerin Timo ohjeisti
"penturyhmää", sellaisia, joilla koko noutokoulutus oli
vasta alullaan.
|
Pussilintukin meillä oli, hetken aikaa. Muutama pentu
sitä ehti käydä ihmettelemässä, mutta
sitten lintu päihitti meikäläisen 5-0 ja livisti
iloisesti tiehensä kesken kaiken. Lauantai-illaksi tuotu
seuraaja vangittiinkin sitten kunnon kalterihäkkiin.
Perjantai-iltana rentouduttiin tehtävärataan
osallistumalla, joka oli leikkimielistä kisaa, mutta
sisälsi kuitenkin koiran tottelevaisuutta ja
yhteistyöhalua mittaavia tehtäviä.
|
Lauantaiaamuna ylituomari Kauko Saarni kertoi omia
näkemyksiään kanakoiran kouluttamisesta ja sitten
pihalla ja parkkipaikalla lainehtiva porukka yritettiin saada
ruotuun ja autoineen oikeisiin jonoihin maastoihin
siirtymistä varten. Sää oli suotuisa, joskin melko
lämmin ja kaikissa ryhmissä koirat
pääsivät kokeilemaan taitojaan fasaaneitten
kanssa. Tosin pari ryhmää päätyi maastoon,
jossa lintuja oli kokemattomille koirille liiaksikin, toisaalla
taas koirat joutuvat kovastikin tekemään
töitä lintutilanteiden eteen. Nuori ja kokematon koira
ei välttämättä riistaa löydä tai
osaa ilmaista, vaikka lintuja maastossa olisikin. Jokaisessa
ryhmässä oli kuitenkin vähintään yksi
koira, joka osasi etsiä lintuja toistenkin
"käyttöön", jotta riistatilanteita
päästiin kokeilemaan.
Lauantai-iltana saunottiin, paistettiin makkaraa ja
tutustuttiin ja keskusteltiin yömyöhään -
münstereistä.
|

Kauko Saarni
|
Sunnuntaina oli vuorossa KAER-koe, jossa kilpailtiin
Münsterimestaruudesta ensimmäistä kertaa
virallisessa kokeessa. Kokeen järjestelyistä vastasi
Kanta-Hämeen kanakoirakerho ja kokeeseen osallistui 15
münsterinseisojaa kolmessa koeryhmässä, joita
tuomaroivat Kauko Saarni, Mauri Harju ja Vesa Nummi.

Kokeessa
|
Muut päivien osallistujat jatkoivat maastoharjoituksia
Taru Kokkosen, Timo Vakkerin ja Jari Mustaparran johdolla. Pieni
vastoinkäyminen aiheutti hämminkiä aamulla, kun
sunnuntaille sovittu ryhmänvetäjä ei sitten
päässytkään tulemaan, mutta Sarraksen Kati
pelasti tilanteen luotsaamalla ryhmäläisensä
harjoitusmaastoon muitten perässä.

Carda ja Jura
|

Alfiina ja Juha Kontola
|
Kahdella koeryhmistä oli aamun ensimmäisissä
maastoissa linnut tyystin hukassa, mutta paikalliset
maasto-oppaat hoitivat hommansa hienosti ja
loppupäiväksi molemmat ryhmät
pääsivät maastoon, jossa kaikilla koirilla oli
mahdollisuus päästä riistalle ja toiset sen
tilaisuuden sitten myös hyödynsivät. Muutamalla
parilla kisajännityksessä ei tainnut ihan hermot
pitää, tuli joitakin kömmähdyksiä
ohjaajille, jolloin virhe meni ohjaajan piikkiin, mutta
myöskin koirille, koska peräänmenoihin kaatui joku
muuten kelpo suoritus. Kokeen osallistujissa oli kuitenkin useita
koeuraansa vasta aloittelevia, joten kokemuksen myötä
koekuviotkin tulevat tutummiksi. Myöhään
iltapäivällä ensimmäinen virallisessa
KAER-kokeessa ratkottu kerhonmestaruuskisa oli sitten käyty
ja siirryimme odottelemaan kritiikkitilaisuutta ja palkintojen
jakoa tukikohtaamme Aulangolle. Viidestätoista koirasta
palkittiin kuusi, joka on ihan mukava prosentti osallistuneista.
Jokisen Janitalla ja Pekalla onnistuminen oli kuitenkin
sataprosenttista mitä palkittuihin tulee, perheen molemmat
koirat nappasivat tuloksen!
Onnittelut kaikille menestyneille ja kiitokset
päivillä mukana olleille! Ensi vuonna uudestaan.
Erja Nummi
KERHON MESTARUUSKISAN TULOKSET
KAER F HÄMEENLINNA 3.9.2006, palkitut koirat
KERHONMESTARI 2006
pmsn Nummituvan Doonamiina
FIN28122/04 AVO2 77p
om. Karoliina ja Ilkka Rajakallio, Helsinki
imsn Nadisa Emma
FIN37231/04 AVO2 73p
PARAS ISOMÛNSTERINSEISOJA
om. Janita ja Pekka Jokinen, Vantaa
imsn Våråsen´s Sweet Sensation
FIN30418/96 AVO2 70p
om. Janita ja Pekka Jokinen, Vantaa
pmsn Alfiina FIN12720/05 NUO2 63p
PARAS NUORTEN LUOKAN KOIRA
om. Anne ja Juha Kontola, Lapua
pmsn Bambi FIN34181/02 AVO3
om. Juha-Pekka Tissarinen, Kerava
imsn Carda v Isseltal
FIN25210/01 AVO3
om. Taru Lamminen ja Jura Lehtinen, Vihti
|

Kerhonmestari 2006
pmsn Nummituvan Doonamiina
ja ohjaaja Ilkka Rajakallio
|
|